Ihmisiä kohtaamassa

Luokka: 
Matala kynnys

Kaikkia ei ole kutsuttu evankelistoiksi, mutta kaikki on kutsuttu todistamaan.

Pieni kaksivuotias pellavapäinen Lydia-tyttö riemastuu tulostani. Olen Hyvinkäällä Sauli ja Mirjam Ruotun kotona. He eivät ole ainoastaan lämmin ja aito pariskunta, he ovat myös ihmisiä, jotka kantavat sydämellään vahvaa evankelioimisnäkyä.

Sauli toimii kenttätyöntekijä Suomen XEE-työssä Uudellamaalla. Hän kouluttaa muutamia kertoja vuodessa järjestettävissä seminaareissa seurakuntien vastuuhenkilöitä pitämään XEE-kurssia omassa kotiseurakunnassa.

Monet muistavat EE-kurssit, eli Evankeliointi elämäntapana -kurssit, joita on ollut aiemmin monien seurakuntien tarjonnassa. XEE on uudistettu versio kurssista. Se painottaa ihmisten kohtaamista ja kuuntelemista, ihmissuhteiden luomista ja evankeliumin kertomista nykyihmistä koskettavalla tavalla.

XEE:n tavoite on, että kaikki uskovat oppisivat kertomaan evankeliumia ja että kaikki ihmiset saisivat kuulla sen.

– Vaikka meitä kaikkia ei ole kutsuttu evankelistoiksi niin meidät kaikki on kutsuttu todistamaan. Jeesus käski lähetyskäskyssään menemään kaikkeen maaailmaan kertomaan evankeliumia. Haluamme auttaa, että ihmiset näkisivät sen olevan mahdollista, kun heittäytyy mukaan oppimaan niitä asioita. XEE:n kautta pystymme kertomaan ihmisille rakkaudellisesti ja ymmärrettävästi evankeliumin niin, että hän käsittää sen ja pystyy ottamaan sen vastaan, Sauli selventää.

Moni ihmettelee erikoista nimeä XEE. X -kirjain puhuu niistä sukupolvista, jotka eivät ole kasvaneet kristillisyyden parissa niin vahvasti. EE puolestaan tulee sanoista Evangelism Explosion (Suom. Evankeliointi räjähdys). Sanoma pyritään välittämään niin, että ihminen, joka ei välttämättä ole millään tavalla tuttu kristinuskon kanssa, voisi käsittää, mistä siinä on pohjimmiltaan kyse.

XEE-kurssilla opetetaan, että suhde toiseen ihmiseen on avainasemassa. Aluksi opetellaan yhteyden luomisen periaatteita. Sen jälkeen opetellaan kertomaan evankeliumi ja käydään läpi perusasiat evankeliumista. Kurssi opettaa myös antamaan eväitä jatkoon ihmiselle, joka on tehnyt ratkaisun Jeesuksen puoleen.

Miten XEE työn saa omaan seurakuntaan?

– Ota yhteyttä minuun. XEE-opettajakoulutuksia järjestetään useampia kertoja vuodessa. Ne pidetään kahtena viikonloppuna kolmen viikon aikana. Seurakunta voi lähettää vastuunkantajiaan koulutukseen. Etukäteen ei tarvitse osata XEE:stä mitään. Osallistujat saavat pätevyyden pitää kurssia omassa seurakunnassa ja oppivat XEE-periaatteet, Sauli neuvoo.

Varoitus, jo XEE-opettajakoulutuksessa on paljon käytännänharjoittelua kodeissa tai kadulla, joten varaudu heti laittamaan opittua käytäntöön!

Lue koko juttu helmikuun Näky magazinesta!

 

teksti ja kuva Maria Kesätuuli

Lisää uusi kommentti