Minäkin luotan sinuun!

Luokka: 
Pääkirjoitus

Luottamus ihmisten välisissä suhteissa on ratkaiseva tärkeää. Mitä paremmin toisen tuntee, sitä enemmän voi myös luottaa häneen. Jos luottamus on petetty, vaatii aikaa, jotta toinen voi osoittautua jälleen luottamuksen arvoiseksi.

Samankaltainen on tilanne suhteessamme Jumalaan. Kun opimme tuntemaan häntä läheisemmin, uskallamme myös luottaa häneen enemmän. Jumala on ikäänkuin korkea vuori, jolle haluamme kiihkeästi kiivetä. Aluksi on innostavaa, kun opitaan tuntemaan Jeesus pelastajana niin, että saadaan varmuus tulevasta elämästä taivaassa.

Samalla nähdään hänet jo nyt parantajana ja huolenpitäjänä kaikissa arkielämän asioissa. Tällä tasanteessa riittää ihailtavaa.

Mutta on noustava ylemmäksi ja nähtävä, että Jumalaan voi luottaa myös oman kutsumuksen ja palvelutyön suhteen. Jeesus on Pyhällä Hengellä kastaja, joka antaa jokaiselle janoavalle omalleen voiman olla hänen todistajanaan ja varustaa hänet armolahjojen toiminnalla. On innostavaa nähdä, kuinka Pyhä Henki toimii ja saamme olla hänen käytössään.

Mahtavat maisemat sykähdyttävät, mutta silti on noustava vielä ylemmäksi. Nousu voi alkaa väsyttää. Tarvitaan enemmän juotavaa. Turhat painot on pantava pois. Tavoitteena on päästä huipulle saakka, josta avautuu huikeat näköalat. Sinne kiivettäessä opitaan luottamaan Jumalaan vaikeiden ja haastavien olosuhteiden keskellä. Toisinaan joudutaan kohtaamaan vainoa evankeliumin tähden. Pimeyden voimat hermustuvat todella, kun joku kristitty antautuu kokosydämisesti Pyhän Hengen käyttöön ja astuu samalla suurempaan kirkkauteen Jumalan valtakunnassa.

Kirkkauden läsnäolo merkitsee lihan, toisin sanoen oman itsekkään luonnon kuolemaa. Mutta samalla se avaa mahdollisuuden Jumalan rakkauden, pyhyyden ja voiman esiin murtautumiseen. Kun kerran saa maistaa Jumalan kirkkautta, haluaa häntä vain enemmän. Siitä tulee taivaallinen Jumala-addiktio. Hyvä riippuvuus! Ei enää jatkuvaa tappiokierrettä, ei loputtomia omia yrityksiä, vaan Hänen läsnäolonsa lepo ja ilo.

Juuri sinä voit nousta vuoren laella saakka - täyteen luottamukseen. Silloin saat kuulla käänteentekevän sanan Jumalan suusta. Nyt ei enää olekaan kyse siitä, että vain sinä luotat Häneen, vaan Hän sanoo sinulle: "Minäkin luotan sinuun!"

Ajattele! Itse Taivaan ja maan Luoja, sinun Lunastajasi ja Herrasi luottaa sinuun ja antaa sinulle täydet valtuudet toimia hänen edustajanaan täällä maan päällä. Olen hänen luottamuksensa arvoinen.

Seppo Pehkonen

Lisää uusi kommentti