Suuri toimeksianto seurakunnalle!

Luokka: 
Pääkirjoitus

Kuinka tosissaan seurakunta on Jeesuksen viimeisen suuren käskyn suhteen? Kun ihmiskunnan lunastustyö oli suoritettu päätökseen, Jeesus oli kuollut ja ylösnoussut, hän antoi omileen tehtävän mennä kaikkeen maailmaan hyvän sanoman kanssa ja tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan.

Painopiste on ollut usein evankeliumin julistamisessa ja siinä, että ihmiset voivat ottaa vastaan pelastuksen ja uudestisyntyä Jumalan lapsiksi. Totta kai siitä kaikki lähti liikkelle. Seurakunnalla on maailman mahtavin sanoma: Synti on maksettu, pimeyden valta murrettu, ihminen voi uskossa ottaa vastaan sovituksen ja vapautuksen kaikista Paholaisen siteistä. Mutta keille tämä tehtävä annettiin? Niille, jotka olivat Jeesuksen opetuslapsia ja olivat varustetut tätä tehtävää varten kolme vuotta Jeesuksen seurassa ja saivat myös tulla puetuiksi voimalla korkeudesta.

Suuren toimeksiannon toinen puoli on ymmärretty usein puutteellisesti. Kun Jeesus käski tehdä uskoontulleista opetuslapsia, hän ei tarkoittanut ainoastaan sitä, että heille opetetaan uskontien alkuaskeleet. Vaan mitä? Jeesus tarkoitti, että heistä tehdään sellaisia opetuslapsia, kuten niistä, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa ne kolme vuotta. Todellinen opetuslapseus on jatkuva prosessi, jonka kautta varustaudutaan tekemään uusia opetuslapsia. Vasta silloin voidaan kantaa Jumalan valtakuntaan pysyvää hedelmä, lisääntyvää ja jopa moninkertaistuvaa hedelmää, kun uskovista tehdään opetuslapsia ja opetuslasten tekijöitä ja tekijöiden tekijöitä.

Jeesus antoi noiden kolmen vuoden aikana selkeitä ohjeita, kuinka suuri toimeksianto voidaan toteuttaa. Kaiken lähtökohta on siinä, että uskova joka haluaa kasvaa opetuslapseudessa, rakastaa Jeesusta yli kaiken ja omaa vahvan halun seurata häntä uskollisesti kaikessa ja luottaa siihen, että hän on kanssai joka päivä lupauksensa mukaisesti.

Näihin ohjeisiin sisältyi erityisesti se, että opetuslapsella on mahdollisuus uskoa Jeesuksen kaikkivaltiuteen ja valta toimia hänen nimessään. Hän toimii Jeesuksen arvovallalla, saa kokea rukousvastauksia, nähdä sairaiden parantumisia ja muita ihmeitä ja tunnustekoja. Juuri tätä varten Jeesus lähetti Pyhän Henkensä: voimaksi olemaan hänen todistajanaan, auttajaksi rukouksessa, opettamaan Sanan totuuksia, valmistautumaan kohtaamaan tulevia tilanteita ja avaamaan ihmisten sydämiä ottamaan vastaan Jumalan lahjan.

Jeesuksen suuri toimeksianto seurakunnalleen on vielä kesken. Liian usein on käynyt niin, että seurakunta on hyvässä tarkoituksessa aloittanut, mutta ilman kokonaisnäkyä ei ole päässyt tarkoituksensa ytimeen. Ei ole pysytty Jeesuksen antamassa tehtävässä, vaan painopiste on siirtynyt toissijaisiin asioihin, jotka usein kuluttavat voimavaroja ilman todellista hedelmää.

On aika seurakunnan Suomessa herätä ja nousta varsinaiseen kutsumukseensa - julistaa evankeliumia kaikille ihmisille ja tehdä kaikista kansoista opetuslapsia.

Seppo Pehkonen

seppo.pehkonen(at)nakymagazine.fi

Lisää uusi kommentti

By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.